Heinäkuun viimeinen Urheilupala sisältää alkuviikon kuumimpien uutisten lisäksi loppuviikon sporttiohjelman.
Torstain Urheilupala paketoi tiiviiseen nippuun alkuviikon kuumimmat uutispoiminnat ja loppuviikon kattavan ohjelman.
Uutispoiminnat
Olympiavoittaja Laura Dahlmeier on kuollut
Ex-ampumahiihtäjä, olympiavoittaja Laura Dahlmeier, on menehtynyt. Saksalainen oli vuorikiipeilemässä Pakistanissa, kun hän jäi kivivyöryn alle maanantaina. Tämän jälkeen häntä etsittiin pari päivää, mutta keskiviikkona hänen kerrottiin kuolleen.
31-vuotiaana menehtynyt Dahlmeier lopetti urheilu-uransa vuonna 2019. Hän voitti talviolympialaisissa 2018 kaksi kultamitalia ja yhden pronssin. MM-kisoissa hän voitti yhteensä seitsemän kultaa, kolme hopeaa ja viisi pronssia.
Kärpiltä jymyuutinen – Markus Nutivaara palaa kaukaloon
Kärpät kertoi tiistaina yllättävän ja upean uutisen, kun se ilmoitti tehneensä vuoden mittaisen sopimuksen puolustaja Markus Nutivaaran. Entinen NHL-puolustaja joutui lopettamaan uransa vakavien lonkkaongelmien vuoksi, ja hänelle asennettiinkin syksyllä 2024 leikkauksessa tekonivel. Kuntoutus on kuitenkin sujunut hyvin ja 31-vuotias pakki tekee nyt paluun kaukaloon.
Nutivaara on pelannut edellisen ottelunsa kaudelle 2021-22 Florida Panthersin paidassa.
KuPS jäi Kairat Almatyn jalkoihin Kazakstanissa
KuPS kohtasi tiistaina Mestarien liigan karsinnoissa Kairat Almatyn Kazakstanissa. Kuopiolaiset lähtivät otteluun hyvistä lähtökohdista, sillä Kuopiossa ottelu päättyi isäntien 2-0-johtoon. Kazakstanissa kyyti oli kuitenkin heti alusta kylmää, kun Kairat dominoi ottelua ja johti matsia avauspuoliskon jälkeen jo 3-0. Isännät puolustivat toisen puoliajan kliinisesti ja etenivät otteluparista jatkoon yhteismaalein 3-2.
KuPS jatkaa eurotaivaltaan Eurooppa-liigan karsinnoissa ja kohtaa seuraavaksi latvialaisen RFS:n.
Tapparan sopimustilanne Liiga-kaudelle 2025-26
Liiga-joukkueet ovat palanneet jo joukkueharjoituksiin, ja harjoitusottelutkin käynnistyvät viikonloppuna, kun Pitsiturnaus pyörähtää käyntiin! Kesän Urheilupaloissa on käyty läpi Liiga-joukkueiden sopimustilanteita, ja nyt vuorossa on Tappara.
Tapparan sopimustilanne Liiga-kaudelle 2025-26:
Maalivahdit: Christian Heljanko (2029), Juha Metsola (2026), Faustas Nauseda (2026+1)
Puolustajat: Jonathan Andersson (2026), Daniel Brickley (2026), Jyrki Jokipakka (2027), Olli Juolevi (2026), Jesper Kotajärvi (2026), Aleksi Matinmikko (2026), Jesper Mattila (2028), Juho Piiparinen (2027), Joni Tuulola (2027)
Keskushyökkääjät: Verneri Ahonen (2026), Julius Mattila (2027), Ondrej Pavel (2026+1), Otto Rauhala (2026), Aapeli Räsänen (2026)
Laitahyökkääjät: Joachim Blichfeld (2026), Henrik Haapala (2028), Emil Järventie (2026), Juuso Nykänen (2026), Benjamin Rautiainen (2026), Kasper Simontaival (2027), Emil Sylvegård (2026), Kristian Tanus (2026), Eetu Tuulola (2026)
Valmennus: Rikard Grönborg (2026), Juha Juujärvi (2026), Anders Karlsson (2026), Peter Popovic (2026), Konsta Karjalainen (2026), Aki Näykki (2026), Niilo Konttinen (2026), Marko Haverinen (2026)
Loppuviikon ohjelma
Jalkapallo
Konferenssiliiga
To 31.7.
19:00 HJK – Arda
19:45 Alkmaar – Ilves
Veikkausliiga
Pe 1.8.
18:00 VPS – IFK Mariehamn
La 2.8.
17:00 KuPS – Haka
19:00 AC Oulu – FF Jaro
Su 3.8.
16:00 SJK – KTP
Superpesis
To 31.7.
18:00 Imatra – Vimpeli
18:00 Joensuu – Kitee
Pe 1.8.
18:00 Manse PP – Vimpeli
18:00 Pattijoki – Hyvinkää
La 2.8.
16:00 Alajärvi – Joensuu
16:00 Sotkamo – Hamina
17:00 Kempele – Hyvinkää
17:00 Kouvola – Imatra
Su 3.8.
16:00 Vimpeli – Joensuu
17:00 Kitee – Pattijoki
Kaljahammasta kolottaa!
Tour de Francella nähtiin koominen hetki, kun radan vieressä olleet katsojat pyysivät kisailijoita keulimaan. Palkinnoksi saisi kaljapullon. Ranskalainen Paul Penhoët otti haasteen vastaan, nosti etupyöränsä ilmaan ja nappasi palkintokaljan matkaan.