Urheilu

Epic Early Win! Suomen 10 pisteen johdolle 5.00 kerroin!

Suomi

Suomi kohtaa perjantaina koripallon EM-kisojen välierässä Saksan, joka on tällä hetkellä selvästi suurin mestarisuosikki.

Suomen satumainen turnaus on enää loppuhuipennusta vaille valmis, sillä kaikkien aikojen paukku on enää kahden voiton päässä. Mestaruus on edelleen todella kaukainen unelma, sillä ennakolta Suomi on jäljellä olevista joukkueista selvästi heikoin. Kaiken lisäksi välierässä vastaan asettuu se selvästi paras joukkue.

Saksa vahvuus kävi ilmi jo alkulohkossa, kun maa suorastaan murskasi Suomen Tampereella 30 pisteellä. Tämän jälkeen on kuitenkin ehtinyt tapahtumaan kaikenlaista, sillä esimerkiksi Serbia joutui kokemaan Suomen kovuuden.

Kaikki paineet on Saksalla, kun taas Suomella on vain voitettavaa. Flow voi yksittäisessä pelissä kantaa yllättävän pitkälle, joten on sitä suurempiakin ihmeitä historiassa nähty kuin Suomen voitto Saksasta.

Epicbet ei usko Suomen reippaaseen johtoasemaan, sillä se tarjoaa aivan jäätävän 5.00 kertoimen, että Suomi johtaa missä tahansa vaiheessa ottelua vähintään 10 pisteellä. Epic Early Win -kohteessa lopputuloksella ei ole väliä, vaan kohde osuu heti, jos Suomi menee ottelussa vähintään 10 pisteen johtoon. Lue lisää täältä!