Urheilu

Frisbeegolfin MM-kisat 2025 – tässä suosikit kilpailuun

frisbeegolfin

Frisbeegolfin MM-kisat 2025 heitetään tällä viikolla Nokialla ja Tampereella. Kilpailu lyödään käyntiin ensimmäisen kierroksen voimin keskiviikkona.

Tampereella ja Nokialla päästään nauttimaan valtavasta tapahtumasta tällä viikolla, kun frisbeegolfin MM-kisat rantautuvat Pirkanmaalle. Lajin suurin tapahtuma vetää yleisöä hurjasti, joten odotuksissa on, että paikan päällä nähdään viikon aikana yli 25 000 ihmistä.

Suomalaisilla on loistavat mahdollisuudet menestykseen kotiyleisön edessä, sillä naisissa Silva Saarinen ja Eveliina Salonen kuuluvat suurimpien mestarisuosikkien joukkoon. Epicbetin kertoimissa naisten sarjan suurin voittajasuosikki virolainen Kristin Lätt, jonka kerroin on 4.00. Silva Saarisen voittokerroin on puolestaan 4.50 ja Salosella on 5.50. Odotuksissa on, että joku tästä kolmikosta veisi maailmanmestaruuden.

Miesten sarjassa suurimmat suosikit tulevat lajin mahtimaasta Yhdysvalloista, sillä Gannon Buhr on ennakolta suurin suosikki. Kärki on kuitenkin todella tiukka, sillä myös Isaac Robinson, Richard Wysocki ja Paul McBeth kuuluvat kirkkaimpien suosikkien joukkoon. Suomen ykköstoivo on Niklas Anttila, jonka kerroin Epicbetilla on 11.00. Jos Anttila pääsee parhaimpaansa, niin myös mestaruus on ehdottomasti mahdollinen.