Viikonloppuna päästiin todistamaan yhtä harvinaisen komeaa osumaa, kun eräs Epicbetin asiakas nappasi lätkärekan kiinni yli 1000 kertoimella.
Lapulta löytyi yhteensä kuusi NHL:n harjoitusottelua, joista osassa oli lyöty selvän altavastaajan puolesta. Esimerkiksi Toronto Maple Leafsilla oli kerroin 4.33, kuten myös Pittsburgh Penguinsilla. Vastaavalla kertoimella oli myös yksi tasapeli lapulle. Muut voittajat olivat Colorado Avalanche, Los Angeles Kings ja Philadelphia Flyers.
Varsinkin St. Louis Bluesin ja Dallas Starsin tasapeli meni todella tiukille, sillä isännät johtivat ottelua reilun 51 minuutin jälkeen vielä 3-1. Dallas kuitenkin teki ensiksi kavennuksen ja lopulta viimeisellä minuutilla tasoitusmaalin.
Betsaaja osui lappunsa Epicbetilla parhaaseen mahdolliseen aikaan, sillä se osallistui samalla myös Viikonlopun Kerroinkuningas -kisaan, josta kilahti vielä päälle 600 € palkinto.
Alta pääset ihailemaan voittolappua vielä uudemman kerran.