Perjantain Urheilupala sisältää muun muassa hurjia uutisia Jokereista sekä yön NHL-kierroksen huippuhetket.
Perjantain Urheilupala niputtaa keskiviikon ja torstain kuumimmat uutiset sekä viikonlopun ohjelman!
Uutispoiminnat
IS: Jokereita uhkaa kova rangaistus – jopa Mestis-lisenssi voidaan viedä
Helsingin Jokerit ilmoitti aikaisemmin seuran omistajuuteen liittyvistä muutoksista, kun Mikko Saarnin ja Heikki Viitikon omistama HeMi Invest Oy osti 52,92 prosenttia Jokerit HC:n osakekannasta.
Viitikko omistaa myös Veikkaus Arenan, minkä lisäksi mies on tullut tunnetuksi Mikkelin Jukureiden omistajana. Jukureilla on edelleen velkaa Viitikolle, joka maksoi aikanaan seuran Liiga-osakkeen.
Tämä velka onkin nyt keskiössä, sillä Jokerit ei hyväksyttänyt etukäteen omistajuuden vaihtoa Mestiksen lisenssiehtojen mukaisesti, kertoo Ilta-Sanomat. Lisenssiehdoissa todetaan, että tällaisessa tapauksessa Mestis-lisenssi voidaan välittömästi ottaa seuralta pois.
– Mikäli muutoksia tehdään ilman etukäteishyväksyntää, niin lisenssikomitealla on oikeus peruuttaa lisenssi välittömästi muutoksista tiedon saatuaan, lisenssiehdoissa todetaan.
Ilta-Sanomat tavoitti Jääkiekkoliiton lisenssikomitean puheenjohtaja Mikko Kuparisen, joka oli saanut tiedon omistajuuden vaihtumisesta median kautta.
– Sen verran voin sanoa, että asia on tällä hetkellä meidän pöydällä ja selvittelyssä. Katsotaan, mitä siitä seuraa, Kuparinen totesi IS:lle.
Tässä kohtaa Jukureiden velka Viitikolle voi nousta ongelmalliseksi, koska Mestiksen lisenssiehdoissa todetaan, ettei lisenssihaltijana voi toimia taho, ”jolla on suoraan tai epäsuoraan 10 % tai enemmän toisen jääkiekkoa pelaavan joukkueen kilpailutoimintaa harjoittavan yhtiön äänivallasta”.
Viitikko voidaankin katsoa sääntöjen vastaiseksi omistajaksi Jokereille.
– Jos ajatellaan yleisesti urheilun integriteettiä, ja jos katsotaan kyseistä lisenssiehtoa, siinä otetaan kantaa ristikkäisiin omistuksiin. Kyllä siinä oma ongelmansa on, Kuparinen jatkaa IS:n haastattelussa.
Kuparisen mukaan asiasta saatetaan saada ratkaisu jo tällä viikolla.
Suomen UFC-toivo Abdul Hussein upeaan lopetusvoittoon ensimmäisessä erässä
Suomen kuumimpiin UFC-toivoihin kuuluva Abdul Hussein voitti keskiviikkona UAE Warriorsin otteluillassa eteläafrikkalaisen Gift Walkerin ensimmäisessä erässä takakuristuksella. Hussein oli ottelussa täysin ylivoimainen ja lopetus oli vain ajan kysymys.
Hussein on nyt voittanut seitsemän vapaaottelumatsia putkeen ja kaikki ennen täyttä aikaa. Nähtäväksi jää, avautuisivatko UFC:n portit 28-vuotiaalle ottelijalle jo nyt vai joutuuko hän vielä todistelemaan taitojaan pienemmissä organisaatioissa.
Yön NHL-kierroksen huippuhetket
NHL:ssä pelattiin yöllä runsas 12 ottelun kierros.
Kierroksen tulokset ja suomalaisten pisteet:
Tampa Bay – Chicago
Boston – Anaheim
Florida – Pittsburgh
NY Islanders – Detroit
NY Rangers – San Jose
Ottawa – Philadelphia
Nashville – Vancouver
St. Louis – Utah
Winnipeg – Seattle
Colorado – Carolina
Dallas – Los Angeles
Edmonton – Montreal
Kirja: Immu paljasti tienestinsä Stagala-ottelusta
Yksi koko vuoden 2025 eniten mediahuomiota nauttineista tapahtumista nähtiin toukokuussa, kun Mika ”Immu” Ilmen ja Stagala kohtasivat Ice Cage 4 -tapahtumassa. Stagala tyrmäsi Immun brutaalisti heti matsin alussa.
Tapahtumaa ennen ja jälkeen käytiin kuhinaa siitä, että paljonko Immulle maksettiin ottelusta, koska mies itse myönsi nousseensa kehään juurikin rahan takia. Tarkkoja summia ei kuitenkaan missään vaiheessa lyöty pöydälle, kunnes keskiviikkona ilmestyneessä kirjassa Immu – Nousut, laskut ja sudenkuopat (Bazar) asia paljastetaan.
– Kun laskee ottelupalkkion ja kaupalliset yhteistyöt, ottelu tuotti mulle yli 100 000 euroa, Ilmén toteaa kirjassa.
Kyseessä on siis äärimmäisen hurja summa suomalaiseen kamppailu-urheiluun, sillä vastaavista poteista voi haaveilla vain UFC:ssä. Immu kertoo kirjassaan myös toisesta rahan arvoisesta ilmiöstä, joka ottelun seurauksena tuli. Nimittäin miehen sosiaalisen median seuraajamäärät nousivat rajusti. Kirjassa pohditaankin sitä, että lopputulos saattoi juurikin huomionarvon kannalta olla paras mahdollinen.
– Medianäkyvyyden kannalta homma meni oikeastaan vain paremmin näin. Jos olisin täydessä tikissä hakannut Stagalan, olisi vain tullut huutoa, että ”ai tuollaisen poikatytön uskalsit hakata”, kirjassa kerrotaan.
Immu – Nousut, laskut ja sudenkuopat (Bazar) -kirjan ovat kirjoittaneet Ilmén sekä Janne Ahjopalo.
Viikonlopun ohjelma
Jääkiekko
Liiga
Pe 24.10.
18:30 Jukurit – TPS
18:30 Kiekko-Espoo – HIFK
18:30 KooKoo – HPK
18:30 Lukko – Ässät
18:30 Tappara – Ilves
19:30 KalPa – Kärpät
La 25.10.
17:00 HPK – KooKoo
17:00 Ilves – Jukurit
17:00 JYP – Kiekko-Espoo
17:00 KalPa – Kärpät
17:00 Pelicans – TPS
17:00 SaiPa – HIFK
17:00 Ässät – Lukko
NHL
La 25.10.
02:00 Buffalo – Toronto
02:00 Columbus – Washington
02:00 New Jersey – San Jose
03:00 Winnipeg – Calgary
Prime time
19:30 Philadelphia – NY Islanders
22:00 Boston – Colorado
Su 26.10.
00:00 Tampa Bay – Anaheim
00:00 Toronto – Buffalo
01:00 Florida – Vegas
01:00 Minnesota – Utah
02:00 Detroit – St. Louis
02:00 Pittsburgh – Columbus
02:00 Vancouver – Montreal
02:00 Washington – Ottawa
03:00 Dallas – Carolina
03:00 Nashville – Los Angeles
04:00 Seattle – Edmonton
Prime time
19:00 New Jersey – Colorado
23:00 Tampa Bay – Vegas
Ma 27.10.
00:00 Minnesota – San Jose
00:00 Winnipeg – Utah
01:00 Chicago – Los Angeles
01:00 Nashville – Dallas
02:00 Calgary – NY Rangers
04:00 Vancouver – Edmonton
Jalkapallo
Valioliiga
Pe 24.10.
22:00 Leeds – West Ham
La 25.10.
17:00 Chelsea – Sunderland
17:00 Newcastle – Fulham
19:30 Manchester United – Brighton
22:00 Brentford – Liverpool
Su 26.10.
16:00 Arsenal – Crystal Palace
16:00 Aston Villa – Manchester City
16:00 Bournemouth – Nottingham
16:00 Wolves – Burnley
18:30 Everton – Tottenham
Veikkausliiga
La 25.10.
17:00 Gnistan – Ilves
Su 26.10.
14:00 KTP – TPS
17:00 HJK – FC Inter
Valomerkki!
Keskiviikon ja torstain välisenä yönä NHL:ssä nähtiin hämmentävä tilanne, kun Calgary Flamesin ja Montreal Canadiensin välinen matsi jouduttiin pelaamaan melko pimeissä olosuhteissa. Calgaryn kotihallin valot nimittäin pettivät pahalla hetkellä!
