Maanantain Urheilupala pitää sisällään kovia uutisia tietenkin jääkiekon MM-kisoista sekä NHL:n pudotuspeleistä.
Maanantain Urheilupala tarjoilee viikonlopun kuumimmat uutiset ja alkuviikon kattavan ohjelman!
Uutispoiminnat
USA voitti maailmanmestaruuden – Tage Thompson ratkaisi jatkoajalla!
Jääkiekon MM-kisojen loppuottelusta muodostui odotetun tasainen, sillä peli Sveitsin ja USA:n välillä oli 60 minuutin jälkeen tasan 0-0. USA pääsi ottelun edetessä niskan päälle, mutta molempien joukkueiden maalivahdit pelasivat aivan jäätävää peliä.
Lopulta ratkaisu saatiin jatkoajan alussa, kun Tage Thompson laukoi komeasti kiekon Sveitsin reppuun. USA voitti vasta historiansa toisen maailmanmestaruuden, ja edellinen tuli vuonna 1933. USA voitti myös olympiakultaa vuonna 1960, ja kyseisillä kisoilla oli tuolloin myös MM-status.
Ruotsille MM-pronssia – Tanska-veskari imuroi pahaan paikkaan
Ruotsi kohtasi jääkiekon MM-kisojen pronssiottelussa Tanskan ja vei voiton maalein 6-2. Matsi oli ensimmäisen erän jälkeen tasan 0-0, ja Ruotsi sai vihdoin kuparisen rikki toisen erän alussa. 2-0-maali livahti hetkeä myöhemmin harmillisen helposti Tanska-veskari Frederik Dichowin ohi.
Sensaatiomaisesti Kanadan puolivälierissä pudottanut Tanska jäi siis loppujen lopuksi ilman mitalia. Kyseessä oli maan kiekkohistorian ensimmäinen mitaliottelu.
Edmonton pieksi Dallasin ja siirtyi ottelusarjassa johtoon
Edmonton Oilers kukisti Dallas Starsin kotonaan tylysti maalein 6-1 ja siirtyi Läntisen konferenssin finaaleissa 2-1-johtoon. Dallas laukoi ottelussa peräti 37 kertaa Oilersin maalia kohti, mutta maalivahti Stuart Skinner oli mies paikallaan. Oilersin tehomiehet olivat Connor McDavid (2+0), Zach Hyman (2+1) ja Ryan Nugent-Hopkins (0+3). Mikko Rantanen sai syöttöpinnan Dallasin ainoaan osumaan.
Viime pelissä karun viikateiskun jalkaansa saanut Roope Hintz ei pystynyt pelaamaan ottelussa.
Florida murskasi Carolinan ja on voiton päässä finaaleista
Florida Panthers möyhensi Carolina Hurricanesin kotikaukalossaan lukemin 6-2 ja siirtyi ottelusarjassa jo 3-0-johtoon. Viime kauden mestari Panthers on nyt voiton päässä finaalipaikasta.
Niko Mikkola ja Aleksander Barkov iskivät ottelussa kaksi maalia mieheen, kun taas Eetu Luostarisen iltapuhde päättyi ensimmäisessä erässä saatuun ulosajoon laitataklauksesta.
Alkuviikon ohjelma
Jääkiekko
NHL
Ti 27.5.
03:00 Florida – Carolina
Ke 28.5.
03:00 Edmonton – Dallas
Superpesis
Ti 27.5.
18:00 Manse PP – Kempele
18:00 Vimpeli – Pattijoki
Upeaa urheiluhenkeä!
Valioliigan päätöskierroksella nähtiin upea hetki, kun Liverpool ja Crystal Palace tekivät toisilleen kunniakujat ennen peliä. Liverpool nappasi Valioliigan mestaruuden ja Crystal Palace voitti FA Cupin, joten molemmilla oli syytä juhlaan.
Itse ottelu päättyi tasan maalein 1-1.