Urheilupalat

Urheilupala 5.5.2025

urheilupala_05052025

Maanantain Urheilupala sisältää kuulumisia muun muassa Liigan mestaruusjuhlista sekä Ice Cage -kohutapahtumasta.

Viikon ensimmäinen Urheilupala tarjoilee viikonlopun kuumimmat uutiset sekä alkuviikon ohjelman napakassa paketissa!

Uutispoiminnat

Stagala tyrmäsi Immun brutaalisti – näin Immu kommentoi tappiota

Kohuttu nyrkkeilyottelu Mika Ilmenin ja Joni Takalan välillä Ice Cage 4 -tapahtumassa oli ohi ennen kuin se ehti edes alkaa, kun Stagala tyrmäsi 30 vuotta vanhemman Immun brutaalisti vain reilun kymmenen sekunnin jälkeen. Ilmen oli pitkään tajuttomana ennen kuin pystyi kävelemään kehästä omin jaloin pois. Myöhemmin hänet vietiin pyörätuolissa ambulanssiin ja sillä sairaalaan tutkimuksiin.

Seuraavana päivänä Ilmen julkaisi Instagram-tilillään videon, jossa kertoi olevansa kunnossa. Hän oli pettynyt omaan suoritukseensa, ja totesi olevansa liian vanha ottelemaan. Hän kertoi myös, että epäili kärsineensä nestehukasta, koska olo oli ennen ottelua epänormaali. Lisäksi Ilmen toivoi, että joku nuorempi hoitaisi Stagalan läksytyksen kehässä, kun hän ei siihen pystynyt.


KalPa voitti Suomen mestaruuden – Kuopion torilla mieletön vastaanotto keskellä yötä

KalPa voitti seurahistoriansa ensimmäisen jääkiekon Suomen mestaruuden, kun se kaatoi SaiPan lauantaina Lappeenrannassa 2-3 Filip Westerlundin jatkoerämaalilla. Ottelusarja meni kuopiolaisten nimiin voitoin 4-2.

Sekä KalPan joukkue että paikalle saapuneet kuopiolaisfanit käynnistivät välittömästi kovat mestaruusjuhlat, mutta Kuopiossa juhlittiin upeasti myös etänä. Torilla odotti vielä tuhatpäinen yleisö, kun KalPan joukkueen bussi kurvasi paikalle kello kolmelta yöllä.


Tässä Leijonien joukkue MM-kisoihin!

Päävalmentaja Antti Pennanen julkaisi Leijonien joukkueen jääkiekon MM-kisoihin sunnuntaina Tshekin EHT-turnauksen jälkeen.

Maalivahdit
31 Justus Annunen, Nashville Predators, NHL
33 Emil Larmi, Växjö Lakers HC, SHL
74 Juuse Saros, Nashville Predators, NHL

Puolustajat
2 Rasmus Rissanen, Linköping HC, SHL
4 Mikko Lehtonen, Zürich Lions, NLA
6 Tony Sund, HIFK Helsinki
18 Vili Saarijärvi, SCL Tigers, NLA
23 Nikolas Matinpalo, Ottawa Senators, NHL
37 Atro Leppänen, Sport Vaasa
42 Robin Salo, Malmö Redhawks, SHL
50 Mikael Seppälä, HV71, SHL

Hyökkääjät
13 Mikael Ruohomaa, Frölunda HC, SHL
15 Lenni Hämeenaho, Ässät Pori
19 Waltteri Merelä, SC Bern, NLA
20 Eeli Tolvanen, Seattle Kraken, NHL
21 Patrik Puistola, Örebro HK, SHL
24 Hannes Björninen, Örebro HK, SHL
25 Joona Ikonen, Malmö Redhawks, SHL
29 Ahti Oksanen, Lausanne HC, NLA
41 Jan-Mikael Järvinen, Ässät Pori
47 Eemil Erholtz, Ässät Pori
61 Juuso Pärssinen, New York Rangers, NHL
82 Harri Pesonen, SCL Tigers, NLA
86 Teuvo Teräväinen, Chicago Blackhawks, NHL
91 Juho Lammikko, Zürich Lions, NLA


Mikko Rantanen älyttömässä iskussa – teki NHL:n historiaa

Dallas Starsin Mikko Rantanen nousi joukkueensa suureksi sankariksi, kun Colorado Avalanche kaatui Game7:ssa maalein 4-2 ja Dallas paineli otteluparista jatkoon. Colorado johti ottelua kolmannen erän alussa maalein 0-2, mutta Rantanen painoi päätöserään uskomattomat pisteet 3+1. Rantasesta tuli NHL:n historian ensimmäinen pelaaja, joka on tehnyt hattutempun Game7:n kolmannessa erässä.

Rantanen teki Colorado-sarjan seitsemässä pelissä pisteet 5+7 ja johtaa NHL:n pudotuspelien pistepörssiä.


Alkuviikon ohjelma

Jääkiekko

NHL

Ti 6.5.
03:00 Toronto – Florida

Ke 7.5.
02:00 Washington – Carolina
04:30 Vegas – Edmonton

Jalkapallo

Mestarien liiga

Ti 6.5.
22:00 Inter – Barcelona

Valioliiga

Ma 5.5.
22:00 Crystal Palace – Nottingham


Dominointia pääpalloissa!

Somessa leviää huikea video, jossa NBA-supertähti Victor Wembanyama pelaa jalkapalloa Costa Rican lomamatkallaan. 221-senttinen ranskalainen näyttää normaalin pituisten pelikumppaneiden keskellä jättiläiseltä ja mies on ainakin pääpalloissa suhteellisen vahvoilla!