Urheilu

Jääkiekon MM-kisojen kohdevalikoima on laaja – tarjolla runsaasti hauskoja erikoiskohteita

jengi Jääkiekon MM-kisat

Jääkiekon MM-kisojen kiinnostavuus on korkealla myös vedonlyöjien keskuudessa, sillä pelejä seurataan ahkerasti ja samalla tietysti niitä myös betsataan runsaasti.

Tietysti suurin mielenkiinto on varmasti 1X2-kohteissa, mutta suosiota kasvattaa jatkuvasti myös turnausta koskevat vedot, joita voi jännittää koko turnauksen ajan. Näitä voi olla MM-turnauksen maali-tai pistepörssin voittajan veikkaaminen, mihin esimerkiksi Epicbet tarjoaa laajasti kertoimia. Myös maa kohtaisia maali- ja pistepörssin voittajaveikkauksia löytyy.

Tämän lisäksi voi veikata eri maiden menestymistä turnauksessa. Selviääkö joku maa esimerkiksi välieriin tai finaaliin, mikä maa putoaa 1. divisioonan ja kenen matka päätty y lohkovaiheeseen. Esimerkiksi Suomelle on tarjolla 15.00 kerroin, jos matka tyssäisi jo lohkovaiheen peleihin.

Sitten todellisena erikoisuutena voit löytää MM-kisoihin suorastaan hulvattomia erikoiskohteita. Epicbetin kattaus pitää sisällään muun muassa seuraavat erikoiskohteet:

  • TULOS TAI ULOS: Onko Antti Pennanen Suomen Miesten Maajoukkueen Päävalmentaja 6.2.2026, Kun Milanon Talviolympialaiset Alkavat?
  • VÄÄJÄÄMÄTÖN VESKARIKRIISI: Kuka Suomen Maalivahdeista Aloittaa Leijonien Puolivälieräottelun?
  • MYLLYT SALLITTU: Pudottaako Kuka Tahansa Suomalaispelaaja Hanskat Jäähän Tappelun Merkeissä?
  • JENGI VIIHTYY JA RÄIKKÄ PYÖRII: Otetaanko Kiekkofani Lärvinen TV-Lähetyksen Lähikuviin Suomen Ja Ruotsin Alkusarjakohtaamisessa?
  • KOIVUSEN KAIPUU: Tekeekö Leijonat Yli 5,5 Ylivoimamaalia Koko Turnauksen Mitassa?