Lauantaina pelataan täysi Liiga-kierros, eli kaikki 16 joukkuetta ovat kehissä. Tarjolla on myös mielenkiintoisia erikoiskohteita.
Kiekko-Espoon nostaminen mukaan Liigaan ja joukkuemäärän nouseminen 16:teen aiheutti sen, että kauden aikana päästään nauttimaan muutamasta täydestä kahdeksan ottelun kierroksesta. Yksi tällainen Liiga-kierros on luvassa lauantaina 4. tammikuuta, kun kaikki 16 joukkuetta hyppäävät askiin.
Kansainvälisen vedonlyöntiyhtiö Epicbetin listoilta löytyy myös mielenkiintoisia kierroskohteita. Kahdeksan pelin yhteismaalimäärän linja on asetettu 44,5 osumaan. Sekä yli 44,5 maalia että alle 44,5 maalia tarjoavat kertoimen 1.87. Maalikarkeloita varten linja on sen sijaan 49,5 maalia. Kohde ”alle 49,5 maalia” tarjoaa kertoimeksi vain 1.11, kun taas ”yli 49,5 maalia” -kohteen kerroin on peräti 6.00. Edellä mainittuihin maalimääriin lasketaan mukaan myös jatkoaika.
Lisäksi lauantain kierroksella pystyy veikkaamaan muun muassa sitä, tekevätkö kaikki joukkueet vähintään yhden maalin. Kerroin sille, että kyllä tekevät, on 2.05, kun taas vähintään yhden nollapelin kerroin on 1.69. Se, että kaikki joukkueet tekevät vähintään kaksi maalia, onkin sitten jo erittäin epätodennäköistä. Tämän kerroin on nimittäin 51.00.
Lauantai-iltana pelataan myös jännittävä U20 MM-välierä Ruotsi-Suomi! Matsiin on tarjolla huikea veikkauskisa, jossa palkintona on 300€ pelirahaa. Lue lisää TÄÄLTÄ!