Mestarien liigan puolivälierät käynnistyvät tiistaina kahdella otteluparilla ja puolestaan keskiviikkona ohjelmassa on toiset kaksi otteluparia.
Luvassa on äärimmäisen kiinnostavat otteluparit, kun jäljellä on enää kahdeksan joukkuetta. Tiistaina kohtaavat Arsenal ja Real Madrid sekä Bayern München ja Inter. Keskiviikkona kohtaavat Barcelona ja Dortmund sekä PSG ja Aston Villa. Taistelu mestaruudesta tulee olemaan kovaa, sillä yksikään joukkue ei ole selvästi muiden yläpuolella. Kertoimien perusteella Barcelona, PSG ja Real Madrid ovat hitusen todennäköisempiä mestareita kuin muut, mutta peli on aivan auki.
Barcelonan etuna on hieman helpompi kaavio, kun taas esimerkiksi Real Madrid joutuu tekemään jo täyden päivätyön selvitäkseen finaaliin. Hallitsevan mestarin seuraava haate on Arsenal, joten helpolla ei välieriin kävellä, vaikka Arsenal kärsii merkittävistä loukkaantumisista.
Tämä viikko onkin täynnä futisviihdettä, kun myös Eurooppa-liigassa pudotuspelit jatkuvat. Täällä pokaalista taistelevat vielä muun muassa Manchester United ja Tottenham, joille pokaali ankean kauden päätteeksi kelpaisi varmasti enemmän kuin hyvin.
Käynnissä on myös 1500 € Bet Builder -kisa Mestarien liigaan ja Eurooppa-liigaan, jossa haetaan korkeita kertoimia. Lue lisää täältä!